Valoon-levyn laulujen esittely: Enemmän

”Enemmän” on ainoa laulu, jonka sävelsin Suikkilan seurakuntakodin  flyygelin äärellä niiden viiden vuoden aikana kun toimin talon isäntänä. Laulun alkuosa oli aluksi rap, mutta en osannut esittää sitä sellaisena luontevasti, joten liitin mukaan melodian. Nopeatempoista laulua oli silti vaikea esittää hengästymättä, siksi äänitin lauluosuudet kahtena eri raitana, jotka vuorottelevat – kertosäkeessä kuuluu kaksi päällekkäistä lauluääntä. Tein laulun Suikkilan seurakuntakodin 30-vuotisjuhlaan. Halusin julistaa, kuten Jerusalemin temppelin vihkiäisissä, ettei Jumalan läsnäolo rajoitu meidän rakentamiimme temppeleihin, olivatpa ne rakennetut kivestä tai dogmeista. Jumala on läsnä kaikkialla, syvyydestä korkeuteen.

En tarkoita Jumalan läsnäololla vain sitä, että näemme Jumalan käden jäljen yleisellä tasolla hänen luomistyössään. Myös erityinen ilmoitus, Jumalan pelastustyö Kristuksessa, ulottuu kaikkialle. Jeesuksen läsnäolo ei rajoitu sinne missä on kristittyjä, kirkkoja tai raamattuja. Omakohtainen kokemukseni on, että sama Kristus, jonka kohtaan Raamatussa, puhuu joskus yllättävillä, epäsovinnaisilla tavoilla, esim. maallisten kirjojen, vieraan uskonnon edustajien tai luonnonvoimien kautta.

Kaikki pappistoverini eivät purematta niele tällaista ”ruohonkorsiteologiaa”. Moni näkee sen kallistuvan vaarallisesti panteismiin tai animismiin. Minusta on kuitenkin vaarallisempaa, jos näkyvä kirkko kuvittelee olevansa Kristuksen ainoa ilmenemismuoto maan päällä. Jeesuksen sanojen mukaisesti Jumalan tuuli puhaltaa missä tahtoo, emme voi kahlita Pyhää Henkeä.

”Ei vain Jumalana vaan myös ihmisenä hän tietää nyt kaiken, kykenee kaikkeen ja on kaikkien luotujensa luona” (Luterilaiset Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje 8:11)

Ei ole sellaista paikkaa tai olotilaa, jossa ihminen ei halutessaan voisi tarttua Vapahtajan käteen ja löytää yhteyden elävään Jumalaan. Jeesus on astunut ”maan alimpiin paikkoihin”, jotta kenenkään ei tarvitsisi kiivetä ylemmäs päästäkseen hänen tasolleen. Pelastumisessa on kyse tämän oivaltamisesta ja näkemisestä: Missä olenkin, Jumala on jo läsnä tässä ja nyt, täynnä armoa ja totuutta. Mutta olenko minä? Tämä kysymys ansaitseekin huolellisen pohdinnan, sillä se voi lopulta muodostua ratkaisevaksi.

Sävel ja sanat: 2012
Äänitys: 2013
Sähköpiano: Roland
Biitti: 16-beat
Sähköpianon soolosoittimet: e-piano, akustinen piano
Kitara: ei
Erityistä: Kaksi rinnakkaista lauluraitaa

Raamattuviitteet: 1 Moos.1:2      1 Kun.8:27      Ps.139:12      Apt.17:26-28      2.Kor.3:6     Joh.3:8

Sanat: Et mahdu huoneisiin tunkkaisiin pölyisiin | Et suureen palatsiin taivasten taivaisiin | Et taivu tavuihin kirjojen sivuihin | Et sävelasteikkoon dogmaattiseen lokeroon | Sä olet enemmän sä annat elämän | Ja hiljaa puhallat missä vain haluat | Kun kirjain kuolettaa sä eläväksi teet | Kaikkeuden täytät kaiken teet | Mä joka korressa nään matkan sisimpään | Mä joka tuulessa kuulen kutsun elämään | Mä joka askelella tunnen painon ihmisen | Ja tuoksu jokainen on mulle tuoksu Kristuksen | Sä näet sinnekin minne ei kukaan nää | Ei suurin pimeyskään sulle ole pimeää | Jo ennen valon aikaa kuljit päällä veen | Ulotut syvyydestä ylös taivaaseen | Sä olet korkealla pyhä ylhäinen | Ja leipä nälkäisen särkyneen ihmisen | Katso paremmin katso silmiin vaan | On jokainen kuva kuninkaan | Mä joka korressa nään matkan sisimpään | Mä joka tuulessa kuulen kutsun elämään | Mä joka askelella tunnen painon ihmisen | Ja tuoksu jokainen on mulle tuoksu Kristuksen.

Musiikkivideo: