Joulukuussa 1999 aloitin Mikaelinseurakunnan nuorisopappina, ja aloin järjestää nuorten messuja. Halusin tuoda niihin myös musiikillisesti omaa panostani. Joulun alla 2000 järjestettiin Mikaelinkirkossa ”Lumimessu”. Se oli uusista ja vanhoista lauluistani koottu kokonaisuus, jossa lumen ja valon teema kulki saarnaa myöten läpi koko messun, ja jossa itse toimin sekä pappina että muusikkona.

Messusta pidettiin kovasti, mutta se järjestettiin vain yhtenä vuonna; pappi-kanttori-kaksoisroolin jatkaminen ei tuntunut luontevalta. Lumimessun lauluja olen kuitenkin esittänyt myöhemmin mm. Gospel Angels -lauluryhmän kanssa.

”Lumi” ei kuulu tavanomaisimpiin lauluihini, koska siinä on klassinen, kokonaan nuoteille kirjoitettu säestyspohja. Entinen työtoverini, kanttori Eeva Paajanen piti erityisesti tästä kappaleesta, ja se taitaakin olla ainoa lauluni, jonka kukaan kanttori on laulanut ja soittanut läpi juuri sellaisena kuin sen sävelsin. Sen hajasoinnuista muodostuva kirkkaan kaihoisa sävelkulku jäljittelee lumen hiutuilua taivaalta alas. Sanoituksen raamatullinen lähtökohta on Jesajan kirjan 55 luvun jakeissa 10-11:

Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

”Lumi” yhdistää arktisen talven joulun sanomaan. Tätä näkökulmaa olen turhaan etsinyt muista joululauluista, joten minun piti tehdä laulu itse: niin kuin lumisade tuo valon talven synkkyyteen, joulun lapsi Jeesus on taivaasta tullut Jumalan sana, joka valaisee sydäntemme pimeyden.

LUMI

Kun lumi hiljaa hiutuilee ja valkovaippa peittää maan

Se talven synkkään kaamokseen tuo toivon säteen loistollaan

Myös sana taivaan Jumalan kuin lumi maahan laskeutuu

Se loistaa ihmissydämiin ja kaikki vanha uudistuu

Kerran sana Jumalamme ihmiseksi syntyi

Hän kantoi kuormiamme yksin harteillaan

Hän kulki veljenämme niin kuin yksi meistä

ja valon antoi loistaa maailmaan

Hän yhä vierellämme käy, Henkensä voimaa meille suo

Ja vaikkei aina valo näy, hän sisimpäämme uutta luo

(c) Jaakko Paakkanen 2000

Follow