Viimeksi asetin kovat vaatimukset omille blogiteksteilleni. Hölmö minä! Nyt on korkea kynnys julkaista yhtään mitään. Joudun ehkä vähän tinkimään Paavalin vaatimuksista. Vähän.

Aloitan poliittisesti turvalliselta alueelta: kuvitteellisista maailmoista. Olen aina pitänyt scifi- ja fantasiakirjallisuudesta. Jollain tavalla se tuntuu todemmalta kuin reaalimaailmaan sijoittuva fiktio. Fiktiohan on fiktiota, miksi se pitäisi väkisin ympätä dokumenttien maailmaan?

Olen myös itse luonut omia maailmoja lapsesta asti. Niistä seikkaperäisin on Blörö eli Bloregia. Minulla on paksu mapillinen Blörön tiekarttoja, juna-aikatauluja, taidetta, lainsäädäntöä, kansallista mytologiaa. Olen jopa kääntänyt Johanneksen Evankeliumin blöröksi. Olen aina vähän häpeillyt tätä harrastusta. Ympäröivä maailma tuntuu ymmärtävän paremmin, jos käytät vapaa-aikasi asunnon puunaamiseen, urheilun seuraamiseen tai konserteissa käymiseen.

Olin aika yksin Blöröni kanssa, kunnes löysin sivuston opengeofiction.net. Siellä onkin yllättäen kokonainen planeetta, johon fantasiamaani sopii kuin nenä päähän. Satoja yhtä luovia hulluja, jotka suunnittelevat omia maitaan ja luovat diplomaattisuhteita niiden välille. Sinne perustin Blöröni sen ”englanninkielisellä” nimellä Bloregia.

Opengeofictionille on ominaista, että se on realistinen. Aina välillä yhteisöön tulee joku uusi ja innokas, joka tahtoo luoda örkkejä ja taikuutta tai rakentaa kymmeniä kilometrejä pitkiä siltoja ja mielikuvituksen suuria moottoriteiden risteyksiä. Heidät palautetaan nopeasti maan pinnalle. Säännöistä alleviivataan yhä uudestaan yhtä sanaa: versimilitude. Se tarkoittaa todellisuuden kaltaista, realistista, jotain mikä voisi olla totta juuri tämän hetken maailmassa. Juuri sellaiseksi myös Bloregia on tarkoitettu.

OGF-yhteisössä nähdään paljon vaivaa versimilitude’n eteen. Pohditaan, minkälaisten sotien seurauksena rajat ovat muodostuneet. Mietitään, millaiseen liikenneverkkoon kullakin maalla on varaa. Ryhmitellään fiktiivisiä kieliä, rakennetaan maailmannäyttelyitä, hahmotellaan jäätyneitä konflikteja. Sellainen vaatii paljon enemmän luovuutta kuin noitasadut tai avaruusoopperat.

Yhteisössä on monenlaista porukkaa: kristittyjä, muslimeja, ateisteja. Paljon on nuoria. Monet haaveilevat insinöörin, arkkitehdin tai graafisen suunnittelijan urasta tai ovat jo sellaisen aloittaneet. He ovat tulevaisuutemme rakentajia. OGF on heille koelaboratorio. Siellä saa rohkaisua hyvistä ideoista ja rehellistä kritiikkiä huonoista. Siellä opetellaan tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja sovittamaan yhteen erilaisia visioita. Ei se ole pakoa todellisuudesta, vaan rehellinen elämänkoulu. Rehellisempää puhetta siellä kuulee kuin monien tosimaailman päättäjien suusta.

Oudolle harrastukselleni on löytynyt tarkoitus. Samalla kun leikin omia leikkejäni, saan olla rohkaisemassa, tukemassa ja opettamassa kaltaisiani luovia yksilöitä. Vastaavasti saan itse heiltä uusia virikkeitä ja näkökulmia, joista on hyötyä myös niin sanotussa tosielämässä.

Blörön kieli ja Johanneksen evankeliumi Blöröksi onkin sitten vielä ihan oma juttunsa, joka on myös antanut paljon. Siitä kirjoitan joskus toiste.

Follow