Koska syntymäpäiväkeräykseni tulee kohdistumaan ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja sen vaikutusten lievittämiseen, tahdon jakaa hiukan ajatuksia tästä puhuttavasta aiheesta.

En koe ilmastoahdistusta. Usko Jeesukseen tuo elämääni laajemman perspektiivin: kävi miten kävi, kuollaan kumminkin ja sen jälkeen mennään taivaaseen. Taivaan portilla ei hiilidioksiidiekvivalentit paljon paina.

En kuitenkaan ole ilmastokysymyksessä kyynikko, fatalisti enkä myöskään denialisti: pidän ilmastonmuutosta todellisena ongelmana, jonka hillitsemiseen voi ja kannattaa panostaa, monella tavalla ja monesta syystä. Mutta Jeesuksen lupaus taivaan kodista tuo kysymykseen etäännyttävän levollisuuden, josta käsin voin tarkastella ilmastokysymystä rationaalisesti, ilman tarvetta tunteenomaisiin päätöksiin. Kielteisiin tunteisiin perustuvat ratkaisut ovat monessa asiassa niitä huonoimpia.

Ilmastokysymys on jännittävän monitahoinen, saan sen miettimisestä älyllistä tyydytystä. Se kytkeytyy moniin ilmiöihin, kuten pakolaisuuteen, talouskriiseihin, mielenterveyden häiriöihin, yksinäisyyteen, kestävyysvajeeseen, populismiin, tekoälyn kehitykseen ja niin edelleen. En käy niitä nyt kaikkia läpi, teen vain pari nostoa.

Sokeita pisteitä

Yle on pitänyt ilmastoasiaa esillä monen mielestä jo liikaakin. Mutta viime aikoina Yle on kunnostautunut avaamalla vaiettuja näkökulmia.

Isoin tabu ilmastokeskustelussa, johon Yle tartuu, on väestönkasvu. Jokainen syntyvä ihminen kuormittaa luontoa. Jos väestönkasvua ei saada taittumaan, muut ilmastoponnistelut valuvat hiekkaan. Aihe on vaikea, koska se kytkeytyy ihmisoikeuksiin ja etnisiin puhdistuksiin. Silti sitä ei voi väistää.

Vaikka länsimaisten ihmisten hiilijalanjälki on suurin, väestönkasvulla on käytännössä merkitystä lähinnä Afrikassa, muualla kasvu on jo taittunut. Jotkut populistit ehdottavat ratkaisuksi, että leikataan kehitysapua niin afrikkalaislla ei ole varaa tehdä lapsia. Tosiasiassa kehitysavun lisääminen on parempi lääke. Kun panostetaan tyttöjen koulutukseen, hyvinvointi lisääntyy ja huoltovastuu kääntyy niin, ettei lapsia ole enää tarve tehdä vanhuuden turvaksi. Kynnys tehdä lapsia on nouse, koska lapset ovat menoerä. Tämä kehitys näkyy länsimaissa selvästi ja onkin kääntynyt meillä päinvastaiseksi ongelmaksi: lapsia on liian vähän. Suomessa ei tulisikaan jättää lapsia tekemättä ilmaston nimissä, sillä huoltosuhde on saatava kuntoon jotta yhteiskunta toimii. Toimiva yhteiskunta voi tehdä enemmän ilmaston hyväksi kuin toimimaton.

Toinen Ylen esiin nostama vaiettu aihe ovat tietoliikenteen CO2-päästöt. Ne ovat jo suuremmat kuin lentoliikenteen ja niiden suhteellinen osuus kasvaa koko ajan. Harva tietää, että neljän päivän Netflix-maraton vastaa päästöiltään jo lentomatkaa Tukholmaan. Tätä asiaa olen tutkinut myös itsenäisesti eri lähteitä yhdistellen ja päätynyt samansuuntaisiin lukuihin: laskuni mukaan jo parin tunnin päivittäinen suoratoisto vastaa vuosittaista etelänmatkaa.

Uusi konsti ja pussillinen vanhoja

Mitä siis tehdä? Myönnän että katson melko paljon Netflixiä, syön punaista lihaa ja käytän mielelläni lomarahat Euroopassa matkusteluun. Pitäisikö minun kurittaa ruumistani ja masentaa sitä, jotta ilmastonmuutos taittuisi? Mistä motivaatio elintason laskemiseen?

Moni hakee motivaatiota hyvityksistä: kun esim. lentää vähemmän, voi muka syödä enemmän lihaa tai toisin päin. Tällainen on mielestäni hölmöläisen peiton pilkkomista, joka ei tuota kestäviä ratkaisuja, vain hetkellistä omantunnon tyydyttämistä.

Usein toimivat ratkaisut ovat helpompia kuin luulisi. Tässä pätee sama sääntö kuin laihduttamisessa: tuskainen tehokuuri auttaa vain hetkeksi, toimivampaa on tehdä muutoksia, jotka ovat itsessään miellyttäviä ja motivoivia.

On hyödyllistä muistella, miten omassa lapsuudessani elettiin. Jälkiviisaasti 1970-lukua pidetään saastumisen pimeänä keskiaikana, jolloin tehtaiden ja liikenteen päästöt päätyivät suodattamattomina luontoon ja ruotsinlaivat dumppasivat jätteensä lajittelematta Itämereen. Mutta toisaalta: ruokakaupassa käytiin lähes aina jalan, ne olivat lähellä, ei ollut mega-automarketteja eikä monilla autojakaan. Kaupat olivat arkisin auki viiteen tai kuuteen, sen jälkeen ne viettivät ilmastotalkoita ja perhe laatuaikaa. Meidän viisihenkisellä perheellä oli yksi 12-tuumainen kuvaruutu, josta tuli ohjelmaa iltaisin noin neljän tunnin ajan, josta katsottiin ehkä kaksi. Sen jälkeen piirreltiin paperille tai pelattiin pihapelejä. Ei kovin saastuttavaa.

Nykyään ruutulaitteita on 2-3 perheenjäsentä kohden, ja moni katsoo ohjelmia yksin, milloin ja missä tahtoo. Ilmastoteosta kävisi jo se, että koko viisihenkinen perhe katsoisi suosikkisarjan yhdessä sen sijaan, että kukin katsoo sen oman aikataulunsa mukaan. Ilmastovaikutus putoaisi viidennekseen, ja kaupan päälle saisi perheen yhteistä laatuaikaa, voisi nauraa yhdessä samoille kohdille ja ohjelman jälkeen sulkea television ja syödä yhdessä lettuja. Sellaista se oli ennen.

Tosin ongelma on se, että yhä harvemmalla on se viisihenkinen perhe, puolet ihmisistä asuvat yksin. Kyläilykulttuurikin on katoamassa, ihmiset tapailevat korkeintaan kahviloissa, jonne ajelevat muka ekologisilla hybridiautoillaan pitkin ruuhkaisia moottoriteitä. Ilmastoteosta kävisi jo se, että leipoisi pari pellillistä pullia, keittäisi pannun kahvia ja kutsuisi naapureita tai lähellä asuvia ystäviä tai sukulaisia viettämään iltaa yhdessä esim. lautapelien tai yhteislaulujen merkeissä. Sellainen oli normaalia vielä 1970-luvulla. Säästyneen palvelinkuormituksen lisäksi yksinäisyys vähenisi merkittävästi, jos tällaiseen kulttuuriin palattaisiin edes hetkittäin.

Yhteisöllisyys on siis ilmastolle hyväksi. Itse viihdyn kuitenkin yksinkin. Näin kesäisin omat lempi-ilmastotekoni ovat patikointi luonnossa ja istuminen mökillä ilman älylaitteita kiireettömästi järvelle katsellen. Nämäkin ovat win-win-metodeja, jotka eivät vaadi elämänlaadusta tinkimistä, päinvastoin. Ajan viettämisellä luonnossa on tutkitusti paljon terveysvaikutuksia. Vihreiden lehtien väreily saa kehon tuottamaan tiettyjä hormoneja, männyistä tihkuu ilmaan eteerisiä öljyjä ja maltillinen liikunta on aina hyväksi. Puhumattakaan some-lakosta, joka taatusti on hyväksi aivoille ja mielelle.

Itselleni merkittävintä on se, että luonnon kauneus muistuttaa Jumalan armosta ja rakkaudesta, jolloin minulla on vähemmän tarvetta täyttää elämääni ihmisten tuottamalla sisällöllä. Valmis maailma riittää. Armo riittää. Tätä yritän muistuttaa itselleni yhä useammin, omaksi ja ilmaston hyödyksi.

Kiitollinen ihminen ei tarvitse mitään erityistä. Siksi kiitollisuuden vaaliminen on paras ilmastoteko. Tai ylipäänsä paras teko, mistä kulmasta tahansa.

Follow