Tämän saarnan pidin 50-vuotispäivän merkeissä Mikaelinkirkossa 22.9.2019.

Merkkipäivään liittyvän juhlakonsertin ennakkoartikkeli on poistettu päävalikosta, se löytyy täältä.

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”  (Luuk. 17: 11-19)

Kiitollisuuden voima

Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. En olisi voinut toivoa sopivampaa aihetta tälle syntymäpäiväsaarnalleni. Olen niin monesta asiasta kiitollinen. Olen kiitollinen perheestä, ystävistä, vahvasta tukiverkostosta. Olen kiitollinen että saan olla terve ja työkykyinen, saarnata ja tehdä musiikkia itselleni ja muille iloksi ja siunaukseksi. Olen kiitollinen tästä seurakunnasta, työpaikasta, jossa saan käyttää lahjojani ja elää uskoani todeksi kannustavassa ilmapiirissä. Olen kiitollinen siitä, miten Jumala on eri elämänvaiheissa minua johdattanut. Myös monista vaikeuksista ja kasvukivuista, joiden keskellä olen kipuillut ja kironnutkin, osaan jälkeenpäin olla kiitollinen, koska niiden kautta olen saanut kasvaa sellaiseksi kuin nyt olen. Ja kasvu jatkuu, kiitos Jumalalle!

Kiitollisuudessa on valtava voima. Moni tutkimus vahvistaa, että kiitollisuus edistää terveyttä ja parantaa elämänlaatua. Kiitollisuus ikään kuin ruokkii kaikkea muuta, mikä elämässä on hyvää. Kiitollisuudessa ei ole tilaa katkeruudelle ja vihalle, vaan se sulattaa ne pois.

Jokaisen ihmisen elämässä löytyy niin valittamisen kuin kiitoksenkin aiheita. Meidän on mahdollista valita, kummalle annamme enemmän tilaa. Tämä valinta värittää koko elämäämme, suhdettamme toisiin ihmisiin ja Jumalaan.

Raamattu on syvimmältään kirja kiitollisuudesta.Toki se kertoo myös kipuilusta ja taistelusta. Mutta pohjimmiltaan jokaisessa Raamatun kuvaamassa taistelussa on kyse taistelusta kiitollisuuden ja luottamuksen puolesta, katkeruutta ja epätoivoa vastaan. Tämä suurin taistelu käydään sydämissä, eikä sen lopputulos riipu olosuhteista vaan siitä, miten niihin suhtaudumme. Se ei myöskään perustu meidän kykyymme kiittää vaan Jeesuksen sovitustyöhön.

Tosi kiitollisuus kohdistuu aina Jumalaan, ei ainoastaan siihen maalliseen hyvään, jota hän meille vaihtelevassa määrin antaa. Sillä kaikki muu katoaa, mutta Jumala yksin pysyy. Sksi myös kiitollisuudestamme jää jäljelle vain se, mikä on ankkuroitu häneen itseensä.

Kaikki paranivat – yksi palasi kiittämään

Päivän tekstissä kymmenen spitaalista huutaa Jeesusta avukseen. He kaikki kääntyvät epätoivossaan Jeesuksen puoleen, ja siinä he kaikki tekevät oikein. Jeesus lähettää heidät kaikki näyttämään itsensä papeille.

Spitali eli lepra ei ollut vain kuluttava fyysinen tauti. Se oli myös sosiaalinen leima. Spitaliset eristettiin, he eivät saaneet lähestyä terveitä ihmisiä. Papeille näyttäminen oli välttämätöntä, jotta spitaliset voitaisiin taas virallisesti julistaa yhteiskuntakelpoisiksi. Mutta lähtiessään liikkeelle nämä kymmenen eivät olleet vielä parantuneet, parantuminen tapahtui vasta matkalla. Ensin piti lähteä liikkelle.

Usein kun rukoilemme apua Jeesukselta, teemme sen virheen, että jäämme paikallemme odottamaan, että hän tekisi jonkin ihmeen, jonka sitten passiivisesti vastaanotamme. Vastoinkäymiset passivoivat, huono-osaisuus saa omaksumaan autettavan roolin, josta voi olla vaikea päästä irti. Usein myös ne meistä, jotka kuvittelevat olevansa auttajia, vahvistavat autettavien passiivista roolia sen sijaan että pyrkisivät heitä aktivoimaan.

Jeesus ei toimi näin. Kun Jeesus auttaa, hän ensin sanoo: mene! Lähde liikkeelle! Älä jää paikallesi, vaan ota uskon askel! Toimi niin kuin olisit jo parantunut, niin kuin se, mitä pyydät olisi sinulle jo annettu! Älä ole vain vastaanottaja, vaan ole toimija, vastuunkantaja, edelläkävijä! Jumala on kanssasi, kunhan lähdet liikkeelle!

Ja spitaliset lähtivät, kaikki kymmenen, rohkeasti kohti uutta. Juuri siksi kaikki myös puhdistuivat.

Mutta yksi palasi kiittämään.

Tämä palaaminen ei ollut mikään triviaali yksityiskohta, vaan elämän ja kuoleman kysymys. Niille yhdeksälle muulle puhdistumisessa oli kyse vain maallisesta hyvästä, fyysisestä terveydestä ja yhteiskuntakelpoisuudesta. Mutta tälle yhdelle oli samalla kyse ikuisesta elämästä ja suhteesta Jumalaan ja hänen poikaansa Jeesukseen. Hän oivalsi, mikä on kaikkein suurin kiitosaihe: että Jumala rakastaa minua ja tahtoo minulle hyvää! Tämän oivalluksen rinnalla kaikki ajallinen hyvä kalpenee. Se, mitä muut ihmiset ajattelevat, pitävätkö he terveenä vai sairaana, tuntuu vähemmän tärkeältä, kun Jumalan rakkaus täyttää sydämen.

He kaikki olivat kyllä tavallaan kiitollisia. Mutta vain tuo yksi, joka palasi kiittämään, oli ankkuroinut kiitollisuutensa Jumalaan. Aikanaan kaikki kymmenen vanhenivat, varmasti sairastuivat jälleen ja lopulta kuolivat. Kiitollisuus ajallisesta siunauksesta oli vain haaleneva muisto, joka lopulta katosi kokonaan.

Mutta Jumalaan ankkuroitu kiitollisuus ei haalene. Sen merkitys vain kasvaa silloin, kun maalliset kiitosaihet vähenevät ympäriltä. Ajalliset siunaukset ovat parhaimmillaankin väliaikaisia. Ne on tarkoitettu porteiksi, joiden kautta voimme astua Jumalan valtakuntaan, kiitollisuuteen elämästä itsestään, uudesta elämästä, joka ei pääty kuolemaan. Tuon elämän Jeesus on lahjoittanut meille ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta. Se on suurin lahjamme, suurin kiitosaiheemme tänään ja joka päivä. Kun tämä on kirkkaana mielessämme, kiitoksemme ei sammu, vaan se jatkuu, myös vastoinkäymisten keskellä, kunnes kerran liitymme pysyväisjäseniksi taivaalliseen ylistyskuoroon.

Aamen.

Follow