– Tahdoisin helpon tien, en tahtoisi nähdä vaivaa – näin tunnustan eräässä laulussani, mutta jatkan: – Vaan vaikka saisin rikkaudet maan, jotain suurta jäisi puuttumaan.

Tällä hetkellä tahtoisin kirjoittaa helpon, jouluisen blogin, josta jää kaikille hyvä mieli, piparinmaku suuhun ja kuusentuoksu nenään. Mutta silloin jäisi puuttumaan olennainen: pakenisin joulun lasta, joka tänä vuonna ajatuksissani pukeutuu Al-Hol-lapseksi.

Nuo lapset elävät kurjissa oloissa kaukana vieraassa maassa, vihamielisen terroristi-ideologian kasvatteina. Kuitenkin he ja heidän äitinsä ovat Suomen kansalaisia, heitä koskevat samat perusoikeudet kuin meitäkin. Ja kansalaisuudesta riippumatta he ovat ihmisiä, Jumalan luomia. Kirkoissamme rukoilemme että näkisimme jokaisessa ihmisessä Kristuksen kasvot. Näemmekö heissä?

En ota tässä kantaa hallituksen rooliin Al-Hol-asiassa enkä siihen mutkikkaaseen kysymykseen, pitäisikö Al-Hol-äidit tuoda pois leiriltä lasten mukana, jos lapsia ei syystä tai toisesta voida ottaa huostaan paikan päällä. Pohdin asiaa omalta kannaltani: mitä pappina ajattelen heistä, miten minun tulisi asennoitua elääkseni kuten opetan?

Ihmettelen sitä kiihkoa, jolla monet suomalaiset kristillisyyden nimissä vastustavat näiden ihmisten, jopa lasten, palaamista Suomeen. ”Emme halua terroristeja tänne” – kuulostaa kohtuulliselta toiveelta. Mutta tämän populistisen sloganin varjoon jää paljon tärkeitä näkökulmia.

Poissa silmistä, poissa näkyvistä?

Ensinnä on mainittava, ettemme tiedä varmuudella kuinka syvästi kiistellyt äidit ovat Isis-ideologian pauloissa. Mutta jos nyt lähdetään siitä että nuo äidit ja lapset luokitellaan terroristeiksi, ovatko he sittenkin pienempi uhka Suomessa kuin Syyriassa? Isis-terrorismi on kansainvälinen ilmiö, verkostot ulottuvat kaikkialle. Ongelma ei poistu unohtamalla suomalaisia Al-Holiin, vaan voi sen myötä pahentua – myös Suomen turvallisuuden kannalta. Suomessa meillä on mahdollisuus vaikuttaa näiden ihmisten tulevaisuuteen tuomalla heidät oikeusvaltion ja kristinuskon vaikutuspiiriin ja tarjoamalla heille näin mahdollisuus toisenlaiseen elämään. Saattaaa siis olla suorastaan oma etumme että paitsi lapset, myös äidit tuotaisiin Suomeen. Sitä suuremmalla syyllä, mitä julmempia videoita lasten harjoittamasta terrorismista netissä julkaistaan. Meidän pitäisi tahtoa heille toisenlaista tulevaisuutta.

Toisekseen, jos nyt määrittelemme heidät terroristeiksi, suoko se meille oikeuden ajatella, että he eivät ansaitse Suomen kansalaisuuden tuomaa turvaa? Ovatko perusoikeudet asia joka pitää ansaita ja jonka voi menettää? Emme ehkä halua heitä Suomeen, koska pelkäämme heitä. Mutta kyse ei ole siitä mitä me haluamme, vaan oikeusjärjestelmämme kestävyydestä. Suomi on hyvä maa siksi, että lainsäädäntömme perusteella jokaisella ihmisellä – riippumatta hänen teoistaan tai vakaumuksestaan – on syvimmältään sama ihmisarvo. Tämä ajatus on erottamaton osa niin kristillistä ihmiskuvaa kuin Suomen oikeusjärjestelmää. Jos tämä kyseenalaistetaan, vaikka vain näiden muutaman Suomen kansalaisen kohdalla, avataan Pandoran lipas. Silloin emme koskaan tiedä kenen ihmisarvo seuraavaksi joutaa romukoppaan. Kirkko on nyky-Suomessa siinä määrin altavastaajan asemassa, että en voi välttyä vaikutelmalta että kristityt sahaavat omaa oksaansa. Kannattaa pelätä oikeita asioita.

Eräs Jeesuksen lause on tässä yhteydessä pyörinyt erityisesti mielessä:

”Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.”

Tässä mainitut tuliset hiilet on usein virheellisesti mielletty jonkinlaiseksi rangaistukseksi. Tosiasiassa kyse on palveluksesta: Raamatun ajan käytännön mukaan matkalainen saa mukaansa ruukullisen hehkuvia hiiliä, joiden avulla hän voi kotiin palatessaan sytyttää oman sammuneen tulipesänsä.

Tällaisia hiiliä olen valmis tarjoamaan Isis-lapsille ja heidän äideilleen. Heidän tulensa on sammunut, se on saatava syttymään uudestaan.

Suuri ongelma on mielestäni rangaistuskeskeisen turvallisuusajattelun lisääntyminen. Terrorismia pidetään anteeksiantamattomana syntinä, jonka mielellämme näkisimme kostettavan kolmanteen ja neljänteen polveen. Ajatus jonkin hyvän tarjoamisesta näille ihmisille näyttäytyy pöyristyttävän epäoikeudenmukaisena: miksi hyysäisimme vaarallisia rikollisia? Näin moni pohtii. Mutta entä jos hyvän tekeminen rikollisille edistääkin rauhaa enemmän kuin heidän rankaisemisensa? Entä jos heidän ihmisarvonsa kunnioittaminen onkin sellainen kutsu parempaan elämään, jota he eivät voi vastustaa? Entä jos kristillinen anteeksianto ja rakkaus toimiikin käytännössä? Olen nähnyt sen toimivan, niin kantasuomalaisten kuin muualta tulleiden kohdalla. ”Jumalan hyvyys vetää parannukseen.”

Muutama Isis-lapsi äiteineen on lopulta pieni asia, pieni harjoitushaaste. Koko maailmahan meidän tulisi pelastaa Kristukselle! Jos emme pysty edes muutamia omia kansalaisiamme hoitamaan, on turha jeesustella mistään kansainvälisestä vastuusta, lähetystyöstä puhumattakaan.

Nimittäin, uskokaa tai älkää, minä uskon oikeusjärjestelmäämme, uskon luovuttamattomaan ihmisarvoon ja uskon kristilliseen rakkauteen. Uskon, että jokainen rikollinen on syvimmältään uhri ja jokainen vihollinen potentiaalinen ystävä. Uskon, ettei meillä ole taistelu lihaa ja verta, vaan vihan ja pelon henkivaltoja vastaan. Uskon, että mikään rangaistus ei voi korvata sitä hyvää, jota voimme tehdä antamalla pahimmillekin vihollisillemme paremmat mahdollisuudet hyvään elämään. Siinä auttaa Herra Jeesus Kristus, jos suostumme hänen viitoittamalleen tielle.

Jälkikirjoitus: Jordan Peterson puhuu

Psykologian professori Jordan Peterson on julkisuudessa leimautunut konservatiiviksi, joka vastustaa vihervasemmiston poliittista agendaa Kanadassa. Monelle voikin tulla yllätyksenä, että juuri hän puolustaa ihmisarvon kunnioittamista samassa hengessä kuin olen tässä artikkelissa yrittänyt tehdä. Se osoittaa paitsi, että ihmisiä tulkitaan usein virheellisesti jonkin agendan kautta, myös sen, ettei Al-Hol-jupakka ole syvimmältään mikään oikeisto-vasemmisto-kysymys. Oheisessa, pitkässä videossa tätä kysymystä sivutaan kohdasta 54:49 alkaen, noin minuutin ajan (videon pitäisi käynnistyä tuosta kohdasta automaattisesti). Suosittelen muutenkin Petersonin raamattuvideoita, olen saanut niistä paljon.

Niin, ja siunattua joulua kaikille! Kohdatkoon Joulun Lapsi meidät siellä, missä vähiten odotamme.

Follow