”En ymmärrä miten, joku voi tehdä tällaista!”

Tämä on tavallisin kommentti, kun uutisissa kerrotaan raa’asta murhasta tai terrori-iskusta. Saman kommentin on moni lausunut vieraillessaan museona toimivalla Auschwitzin keskitysleirillä, jonka vapauttamisesta tuli äskettäin kuluneeksi 75 vuotta. Samaan tyyliin on kommentoitu viimeaikaisia Turun synagogaan ja Turun roomalaiskatoliseen seurakuntaan kohdistuneeita töhrimisiä, jotka ajoittuivat holokaustin uhrien muistopäivän aikaan.

Emme ymmärrä, sanomme. Vai ymmärrämmekö? Haluammeko ymmärtää? Pitäisikö meidän?

Ihminen tahtoo luonnollisesti ottaa etäisyyttä kauheina pidettyihin asioihin. Sanomalla, ettei ymmärrä, voi vetää rajan turvallisen, käsitettävän maailman ja kauhean, kaoottisen tuntemattoman välille. Mutta onko rehellistä vetää tuo raja itsensä ulkopuolelle? Ihmiset eivät ole joko hyviä tai pahoja, eivät joko ymmärrettäviä tai käsittämättömiä. Pimeä, tuntematon puoli asuu meissä jokaisessa. Jos kiellämme pimeyden itsessämme, jos rajaamme sen ulkopuolelle, se ei suinkaan katoa, vaan kasvaa. Carl Jung nimitti tätä pimeyttä ”varjoksi”.

Meidän pitäisi ainakin yrittää ymmärtää. Meidän pitäisi uskaltaa nähdä, että kauheita asioita tekevät ihmiset ovat ihmisiä niin kuin mekin. Meidän pitäisi tunnustaa itsessämme mahdollisuus samanlaiseen pahuuteen. Kuten Jordan Peterson tällä videolla siteeraa Carl Jungia:

”Et voi aidosti arvostaa itseäsi ennen kuin tiedät olevasi hirviö.”

Kristinopissa, erityisesti luterilaisessa, on sama perusajatus, jota Jung ja Peterson viljelevät: ihminen on pahempi kuin haluaa myöntää. Ihminen uskottelee olevansa pohjimmiltaan hyvä, ja että jos hän tekeekin välillä pahaa, se on hetken hairahdus tai johtuu olosuhteiden paineesta. Kristinuskon mukaan tällainen itsepetos on synnin varsinainen olemus ja olennainen este ihmisen yhteydelle Jumalaan. Raamatun Jumala on määritelmällisesti totuus, joten yhteys hänen kanssaan edellyttää täyttä totuudellisuutta ja rehellisyyttä itselle.

Rehellisyyteen kuuluu siis myös halu ymmärtää, miten ihminen, sellainen kuin sinä ja minä, voi tappaa ihmisiä järjestelmällisesti ja raa’asti. Juuri tästä on syvimmältään kyse holokaustin uhrien muistamisessa. Hirveydet tulisi muistaa, jotta niitä ei enää tapahtuisi. Mutta tämä toimii vain, jos se, mitä muistetaan, myös halutaan ymmärtää. Jos emme ymmärrä, unohdamme, ja historia toistuu.

”En ymmärrä” voi siis olla vaarallinen lause. Se on helposti tekosyy olla tutustumatta niin itseensä kuin ympäröivään maailmaan. Näin siinä tapauksessa, että se sanotaan ikään kuin loppukaneettina tai rajanvetona.

Kokonaan toinen asia on sanoa ”en ymmärrä” kysymyksenä, joka janoaa vastausta.

Ymmärtämättömyys on tärkeä lähtökohta kaiken uuden oppimiseen, myös tieteelliseen tutkimukseen. Kirjassaan ”Sapiens – ihmisen lyhyt historia” Yuval Noah Harari toteaa:

”Tieteellinen vallankumous ei ole ollut tiedon vallankumous. Se on ollut ennen kaikkea tietämättömyyden vallankumous. Tieteellisen vallankumouksen liikkeelle pannut suuri oivallus oli ymmärrys siitä, että ihmiset eivät tunne vastauksia kaikkein tärkeimpiin kysymyksiinsä.” (s. 283-284)

Hararin loistava kirja sisältää paljon tajunnanräjäyttäviä oivalluksia, jotka haastavat totuttuja ajatuskulmia. Hänellä tuntuu kuitenkin olevan sokea piste uskonnon kohdalla; hän näkee uskonnon edustavan kaikkitietävyyttä ja sementoitua maailmankuvaa, vastakohtana modernille ajattelulle. Tässä on toki totta toinen puoli, usein uskonnot kieltäytyvät muutoksesta, joka uhkaa niiden asemaa yhteiskunnassa. Kristinuskon ydin on kuitenkin sama kuin tieteen: on paljon mitä emme tiedä. Paavali kirjoittaa:

”jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee”

ja

”nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin”.

Kristillinen oppi ihmisen syntisyydestä ja pienuudesta Jumalan suuruuden rinnalla on oikeastaan syy siihen, että tieteellinen ajattelu on kehittynyt nimenomaan kristillisen kulttuurin piirissä. Uskoa ja tiedettä yhdistää se, ettemme tiedä, ettemme ymmärrä kaikkea.

Mutta voimme ymmärtää huomenna enemmän kuin tänään. ”Ymmärrys lisääntyy” (Daniel 12:4). Tämä pätee uskoon, se pätee tieteeseen, ja se pätee mitä suurimmassa määrin itsetutkiskeluun.

Mikään ei ole vaarallisempaa kuin ajatella, että minulla on jo kaikki tieto, mitä tarvitsen. Tällaisen ajatuksen pohjalta nousevat kaikki totalitaristiset järjestelmät, uskonnolliset tai maalliset. Siitä kumpuavat kansanmurhat ja rikokset ihmisyyttä vastaan. Mikään ei ole sitä vaarallisempaa — paitsi ehkä se, ettei edes halua ymmärtää.

Pahuuteen tarvitaan aina sekä niitä, jotka luulevat tietävänsä kaiken että niitä, jotka eivät edes halua tietää tai ymmärtää, mitä tapahtuu. Holokaustin kaltaiset hirmuteot ovat aina muutamien itseriittoisten toimijoiden ja hiljaisen, ymmärtämättömän enemmistön yhteistyön tulos. Sitä voi vastustaa vain sanoutumalla irti molemmista ääripäistä. Tietämällä oman tietämättömyytensä, tutkimalla asioita, nöyrästi ja rehellisesti.

Mihin suuntaan maailma on menossa? Toistuuko holokausti? En tiedä. On paljon mitä en ymmärrä. Mutta aion pitää silmäni auki, aion yrittää ymmärtää, ja jos mahdollista, vaikuttaa asioihin.

Follow