Ei, tämä blogi ei käsittele suusuojia, vaan vihapuhetta, itsesensuuria ja marttyyriutta.

Kansanedustaja Juha Mäenpään syytesuoja siis pysyi. Maahanmuuttajien vertaamien haitallisiin vieraslajeihin ei siis johda rikossyytteeseen, koska enemmän kuin kuudesosa eduskunnasta on sitä mieltä, että asia pitää käsitellä talon sisäisenä asiana. Näin ajattelivat kaikki perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien edustajat sekä osa kokoomuksen ja keskustan edustajista. Ratkaisu oli odotettu.

Seurasin eduskuntasalin keskustelua ja siihen liittyvää mediakirjoittelua mietteliäänä. Ymmärrän, ettei eduskunta äänestänyt siitä puhuiko Mäenpää fiksuja vai ei. Ei puhunut, ja uskon että lähes kaikki kyllä ymmärsivät sen. Tähän liittyen äänestystulos ei herätä minussa suuria tunteita suuntaan taikka toiseen.

MInusta olisi virhe tulkita, ett nyt tietty blokki tahtoo sallia tietyn tyyppisen vihapuheen eduskunnassa. Tulkitsen, että kyseessä on laajempi periaatteellinen kannanotto, jota motivoi pelko sananvapauden kaventumisesta. Ajatuksena on, että keskustelu tärkeistä asioista saattaa estyä, jos kansanedustajat alkavat varoa sanojaan rikossyytteiden pelossa. Tätä pelkoa voimistaa viimeaikaisiin tapauksiin perustuva epäilys, että oikeuslaitos on politisoitunut vasemmalle, mikä saattaisi kaventaa esimerkiksi konservatiivikristittyjen vapautta puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä. Kaltevan pinnan logiikan mukaan kohta ei saa mitään raamatunlauseita siteerata ilman pelkoa tuomiosta, jos tälle kehitykselle ei panna stoppia.

Ymmärrän siis, miksi juuri kristillisdemokraatit seisovat yhtenä ryhmänä perussuomalaisten takana.

Mutta erityisen raamatullisena en sitä pidä.

Kristityn suurin huolenaihe ei nimittäin saisi olla, saanko puhua mitä ajattelen joutumatta ihmisten tuomitsemaksi. Enemmän tulisi pelätä sitä, tulenko epähuomiossa sanoneeksi jotain, minkä Jumala tuomitsee.

Kristillisdemokraatit toteavat Mäenpään tapaukseen liittyen verkkosivuillaan mm. että ”Ihmisten vaikeneminen mielipiteistään ja laaja itsesensuuri eivät sovi demokratiaan ja oikeusvaltioon.” Olen eri mieltä. Laaja itsesensuuri kuuluu sivistysvaltioon. Varsinkin se kuuluu mitä suurimmassa määrin kristilliseen etiikkaan.

 Jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. (Matt 12:36)

Raamattu opettaa meitä varjelemaan sanojamme. Daavid rukoili, että Jumala asettaisi vartijan hänen suulleen (Ps. 141:3). Jaakobin kirjeen mukaan ihmisen kieli on kuin kesytön tuli, joka voi sytyttää suuren metsän. Riidanhaluisen puheen hän nimeää ”pahojen henkien viisaudeksi”, ja korostaa tasapuolisuuden ja sopuisuuden tärkeyttä (Jaak. 3). Kristityn pitäisi pyrkiä aina, mikäli hänestä riippuu, elämään rauhassa kaikkien kanssa (Room 12:18). Tähän tarvitaan itsesensuuria. Ainakin minä tarvitsen. Jos puhuisin ääneen kaiken mitä ajattelen, Jumala minua armahtakoon!

Aina ei toki riipu meistä, elämmekö rauhassa, vaikka puhuisimme aina vain Jumalan tahdon mukaisia asioita. Mutta jos ihmiset tuomitsevat minut siitä, että puhun Jumalan kehotuksesta totuutta rakkaudessa, silloinhan olen Jumalan marttyyri. Se on Raamatun mukaan yksiselitteisen hyvä asia. Apostolit iloitsivat siitä, että heidät oli katsottu arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. (Apt. 5:41).

Mutta nykyään on lisääntyvässä määrin omatekoisia marttyyreja, jotka kovin kevein perustein väittävät puhuvansa totuutta rakkaudessa. Marttyyriuden tekopyhyyden paljastaa se, jos ihminen ei apostolin tavoin iloitse marttyyriudestaan eikä rakasta vainoojiaan, vaan tekee marttyyriudestaan syyn lietsoa vihamielistä vastakkainasettelua.

Olen huolissani keskustelukulttuurin kovenemisesta – yleisestikin, mutta erityisesti kristittyjen kohdalla. Rakkauden sijaan kaikenlaiset pelot ja salaliittoteoriat sanelevat yhä useampia kristittyjen kannaottoja, joita niiden kovuudesta huolimatta saatetaan pitää jopa välttämättöminä ulostuloina.

Tämä on se kehitys, jolle pitäisi panna stoppi.

On hyvä, että yhteiskunta säätää lakeja vihapuheen kaitsemiseksi. Ei esivalta turhaan miekkaa kanna. Maallinen oikeuslaitos on toki vajavainen; siksi vääriä tuomioita, yksipuolisia tai ylimitoitettuja, voi tulla. Mutta se on pieni ongelma siihen nähden, jos me kristityt emme harjoita tervettä itsesensuuria ja varjele omaa puhettamme, kuten Raamattu opettaa.

Otetaan ainakin hirsi omasta silmästä ensin.

Kun varoo puhumasta pahoja, siinä on myös se hyvä puoli, että pahat ajatuksetkin vähenevät. Ajattelu kytkeytyy nimittäin kieleen, kuten tutkijat ovat havainneet. Se, mistä puhumme, ohjaa ajatuksiamme, ei vain toisinpäin.

Puhutaan siis hyvin ja kauniisti! Se tekee hyvää – meille itsellemme, ja meidän kauttamme muille, Jumalan kunniaksi.

Follow