Bloggaan edelleen, mutta täällä varmaan harvemmin. Minua nimittäin pyydettiin Turun Sanomien Ristiveto-blogin kirjoittajatiimiin. Tiimiin kuuluu kirjava joukko kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Arkkihiippakunnan tuomikapituli koordinoi blogia ja jokainen kirjoittaa itsenäisesti omalla äänellään.

Itselleni oli yllätys että bloggaus ison päivälehden portaalissa on niinkin itsenäistä. Valitsen vapaasti aiheen, luon kuvituksen, linkit, tägit ja alaotsikoinnit mieleni mukaan ja lataan itse nettiin parhaaksi katsomanani ajankohtana annetussa aikaikkunassa. Mitään ennakkosensuuria ei ole, ja meitä jopa rohkaistaan nostamaan kissoja pöydälle.

Näihin erivapauksiin nähden ensimmäinen blogini oli aika simppeli, kesy ja maltillinen. Ehkä myös itsekeskeinen, kirjoitin enemmän itsestäni kuin yhteiskunnasta. Puolustelen tätä sillä, että tahdon tehdä itseni ihmisenä tunnetuksi yleisölle ennen kuin lähden ottamaan kiivaasti kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin.

Toisaalta tarpeeni ottaa kiivaasti kantaa on vähentynyt radikaalisti, koska olen seestynyt luonnossa liikkumisen ja muiden läsnäoloa ruokkivien harjoitteiden kautta. Olen ehkä vähän huolissani, onko minusta enää teräväksi sanankäyttäjäksi, onko minusta tullut vallan pehmo. Mutta luotan siihen, että tästä oudosta maailmasta nousee jatkossakin kuumottavia aiheita, joihin on pakko tarttua. Niin on tapahtunut toistuvasti ennenkin.

On hienoa nauttia sekä Turun Sanomien että tuomiokapitulin luottamusta. Yritän olla sen arvoinen. Toisaalta yritän suhtautua asiaan nöyrästi. Kyseessä on palvelutehtävä, ei kukkoilun aihe eikä vallankäyttöväline. Vaikka en blogiin hartauskirjoituksia kirjoitakaan, toivon ennen muuta että voisin kirjoittaa Jumalan kunniaksi. Hänen armonsa avulla!

Tässä linkki ensimmäiseen kirjoitukseeni:

Follow