Juhlakonsertti 27.9.2019

Totta se on, täytän 50 vuotta. Juhlan kunniaksi päätin järjestää poikkeuksellisen tapahtuman. Minulle kyseessä on tavallaan unelman täyttymys ja toisaalta askel epämukavuusalueelle, jollei suorastaan hyppy tuntemattomaan. Tämä on jotain täysin uutta: konsertti, jossa useat esiintyjät esittävät tekemääni musiikkia. Isosti. Monipuolisesti. Ainutkertaisesti.

Olen kyllä konsertoinut ennenkin, esittänyt laulujani niin Mikaelinkirkossa kuin pienemmissä tilaisuuksissa. Olen myös johtanut kuoroa ja ollut mukana bändeissä, joiden ohjelmistoon on kuulunut omaa musiikkiani. Olen myös esittänyt jokusen pidemmän musiikkiteoksen. Mutta enimmäkseen olen esiintynyt yksin. Oikeastaan enimmäkseen olen musisoinut yksin, ilman yleisöä. Nyt mukana on monta esiintyjä, monet musiikin ammattilaisia, ja monta tyylilajia, monta liikkuvaa osaa. Odotan innolla, ja toisaalta hirvittää, miten kaikki onnistuu. Onko visioni vain kupla päässäni vai toteutuuko se oikeasti?

Idea konserttiin taisi lähteä Vain elämää -ohjelmasta. Tajusin, että monille julkkismuusikoille yleisön suosiotakin tärkeämpää oli toisten muusikoiden arvostus. Tajusin kaipaavani jotain samankaltaista. Tajusin edelleen, että tunnen tosi paljon musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä, asia jota en ole ehkä osannut riittävästi arvostaa. Monet varmaankin suostuisivat esiintymään kanssani ikään kuin syntymäpäivälahjana, mikä tarjoaisi minulle paitsi nostetta, myös tilaisuuden osoittaa kiitollisuuttani heille. Mutta kynnys oli korkea. Lopulta olin yllättynyt, kun kaikki, joita rohkenin pyytää mukaan, suostuivat. Jumala tuntui sanovan: Minä olen avannut eteesi oven jota kukaan ei voi sulkea. Lopulta jouduin jopa jarruttelemaan kuinka paljon esiintyjiä värvään ja kuinka paljon kappaleita otan mukaan, jotta tilaisuus ei paisuisi liian suureksi hallita.

Esiintyjiksi on tulossa mm. entisiä ja nykyisiä muusikko-työtovereitani Mikaelinseurakunnassa, ensimmäisiä soitonopettajiani sekä eräitä lähiomaisiani. Mikaelinseurakunnan tasokkaat kuorot esiintyvät myös, ja kolme jo unholaan jäänyttä kokoonpanoa menneiltä vuosikymmeniltä tekee comebackin.

Tyylilaji vaihtelee: on dramaattista urkumusiikkia, herkkää pianomusiikkia, reipasta gospellaulua, haikeita ja herkkiä laulelmia. Elämän kipuilut ja ilonaiheet ovat edustettuina niin musiikilta kuin sanoituksiltaan varsin kirjavassa kokonaisuudessa, joka on ikään kuin elämäni tilkkutäkki ja oma todistuspuheenvuoroni.

Käsiohjelmamyynnin tuotto lahjoitetaan Suomen lähetysseuran tasaus-keräykselle. Kyseessä on siis samalla syntymäpäiväkeräys. Konserttiin on vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa 10 euroa, opiskelijoilta 5 euroa.

Jaakko P 50 v. juhlakonsertti siis Turun Mikaelinkirkossa perjantaina 27.9.2019 kello 18-19:30. Tervetuloa!

Kaikille avoin juhlavastaanotto on konserttia edeltävänä sunnuntaina 22.9. kirkkokahvin yhteydessä jumalanpalveluksen jälkeen Mikaelin seurakuntakodissa, Puistokatu 13, noin kello 11:30. Myös tämän tilaisuuden vapaaehtoinen kahvimaksu tulee SLS:n Tasaus-keräyksen hyväksi. Tarjoilun järjestää Cafe Mikael.

Lisätietoa näistä linkeistä:

Konsertti Facebook-tapahtumana (kerro osallistumisestasi)

Konsertti seurakunnan tapahtumakalenterissa

Seuraa Facebook-sivua Jaakko Paakkasen lauluja (mm. ennakkotietoa konsertin yksityiskohdista).

Tietoa Tasaus-keräyksestä