Olen seurannut kahta väittelyä, joilla en äkkiseltään tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta pohjimmiltaan niillä on paljonkin yhteistä. Ensimmäinen koskee sitä, saako kristitty harrastaa seksiä seurustelukumppaninsa kanssa ennen avioliittoa; toinen sitä, onko nyt ajankohtainen poliittinen lakko perusteltu ja laillinen vai ei. Viimemainitusta poiki vielä lisäkeskustelu rahan olemuksesta, joka sekin liittyy molempiin kysymyksiin.

Seksi

Ensin seksikysymykseen, sehän teitä kuitenkin eniten kiinnostaa. Mielestäni pidättäytymistä esiaviollisesta seksistä perustellaan usein Raamatulla varsin pintapuolisesti. Raamattu korostaa kyllä uskollisuutta puolisolle ja sitä että haureus on syntiä. Mutta on rehellistä tunnustaa, ettei Raamattu oikeastaan määrittele mikä tekee liitosta avioliiton, sieltä ei löydy vihkikaavaa tai mainintaa seremoniallisesta vihkimisestä. Raamattu ei myöskään nimenomaisesti sano mitä muuta haureus mahdollisesti tarkoittaa kuin pettämistä ja prostituutiota. Mutta vaikkei asia ole mustavalkoinen, silti korostan: hyviä perusteita elää selibaatissa avioliittoon asti on useita. Elävätvedet.fi-sivuston esittämästä kahdeksasta hyvästä syystä keskeisin on mielestäni seuraava:

Pidättäytyminen kasvattaa luonteen lujuutta. Todennäköisesti tunnet seksuaalista vetovoimaa monia ihmisiä kohtaan myös naimisiin mentyäsi. Jos et opi hallitsemaan seksuaalisuuttasi ennen avioliittoa, se voi olla vaikeaa myös avioliiton solmittuasi.

Pidättäytymisen puute ja kärsimättömyys on aikamme ongelma laajemminkin, ei vain suhteessa seksiin. Emme kestä viivytyksiä. Pätkivä netti saa veren kiehumaan kuin joku olisi tehnyt surmateon. Muutaman tunnin myöhästyvä ruotsinlaiva on etusivun uutinen. Tie- ja ratahankkeisiin syydetään miljoonia, jotta matkustaminen eri paikkojen välillä nopeutuisi muutaman prosentin verran. Kaiken pitäisi olla nopeaa, helppoa ja miellyttävää; jollei näin ole, paha olo oksennetaan nettiin, usein seurauksia miettimättä.

Lakko

Myös hallituksen kaavailemaa irtisanomislakia vastaan kohdistettu poliittinen lakko ilmentää mielestäni samaa mielensäpahoittamisen kulttuuria. En ota tässä kantaa hallituksen toimiin vaan itse lakkoon. Perinteisesti lakko on työtaistelutoimi, jolla tähdätään työntekijöiden kannalta parempaan työehtosopimukseen; lakko-oikeus on lailla turvattu silloin, kun työehtosopimus ei ole voimassa. Nyt kuitenkin lakkoillaan työehtosopimuksen voimassaolon aikana – eikä sen uudistamiseksi, vaan Suomen hallitusta vastaan. Tällainen lakko on epäluottamuslause paitsi nykyhallitukselle, myös koko parlamentaariselle demokratialle. Se horjuttaa myös AY-järjestelmän uskottavuutta ja käytännössä vaikuttaa erityisesti heikoimpien, kuten lasten ja vanhusten palveluihin. Kannattaako tämä kaikki tosiaan yhden hallituksen takia, kun jo ensi keväänä on uudet vaalit, joissa äänestämällä voi vaikuttaa tulevan hallituksen muodostumiseen?

Raha

Taustalla on tietysti kaikkien osapuolien pelko, että työttömyys lisääntyy ja kansa köyhtyy. Isona peikkona on suuryritysten tyrannia ja työpaikkojen valuminen halpatyömaihin, minkä vuoksi työehtoja halutaan huonontaa kilpailukyvyn nimissä. Mutta halpatyömaiden turmiollisuus on pelkkä myytti, jonka historia on todistanut vääräksi yhä uudestaan. Ulrike Herrmann osoittaa tämän kiehtovassa kirjassaan ”Pääoman voitto”. Talouden todellinen moottori on ostovoima, joka syntyy siellä, missä työväen- ja keskiluokan palkat nousevat. Aikanaan britit ostivat halpatuotteita Saksasta, sittemmin saksalaiset Puolasta, samoin Japani oli lännen halpatuontimaa. Kaikissa näissä tapauksissa pelko työpaikkojen menetyksestä on ollut lyhytnäköisyyttä. Koska tuottajamaissa on syntynyt uutta ostovoimaa, prosessi on hyödyttänyt kaikkia osapuolia ja – mikä tärkeintä – globaalilla tasolla vähentänyt inhimillistä kärsimystä.

Sama on toistumassa Kiinan kohdalla. Sen vaurastuminen hyödyttää jo esim. Suomen turismia, mutta ei vielä riittävästi, jotta vanhat pelot väistyisivät. Ihmiset ovat kärsimättömiä, hyöty pitäisi saade heti ja nimenomaan meille, nimenomaan minulle. Ajatus siitä, että toisen hyöty on minun tappioni, istuu erityisen sitkeässä meissä suomalaisissa. Harva tuntuu olevan tietoinen, että tämä ajatus pohjautuu esikristillisiin uskomuksiin, joilla ei ole mitään tekemistä talouselämän lainalaisuuksien kanssa.

Sen sijaan Raamatusta löytyy talouselämään yllättävän tuoretta ja toimivaa näkökulmaa.

Raamattu

Raamattu puhuu rahasta todella paljon, otan esille vain muutaman kiehtovan esimerkin. Ensinnäkin kohta, joka antaa minusta suoran vastauksen siihen, miten halpatyömaihin tulisi suhtautua:

Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen. (Saarnaaja 11:1)

Kärsivällisyys, se on avainsana toimivaan talouteen. Koko rahan olemus perustuu kärsivällisyyteen. Raha on sopimus, joka edellyttää luottamusta siihen, että lyhyen tähtäimen uhraus palkitsee tulevaisuudessa. Kun panen rahaa pankkiin, lainaan sen pankin käyttöön, ja saan sen myöhemmin takaisin korkoineen. Kun otan lainaa investoidakseni yritykseen, ajan kanssa yritys menestyy ja menestys hyödyttää lopulta niin pankkia, asiakkaita kuin yhteiskuntaa. Kun ostan kiinalaisen tuotteen, vaurastutan Kiinan työväestöä, mikä pidemmällä aikavälillä kasvattaa myös suomalaisten yritysten asiakaspotentiaalia. Sama periaate toimii kaikilla tasoilla.

Sama periaate toimii myös suhteessa Jumalaan.

Yksi merkillisimpiä ja kiehtovimpia raamatunkohtia on Jeesuksen vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta Luukkaan evankeliumin luvussa 16. Se on minusta pitkään tuntunut hyvin ristiriitaiselta: isäntä uhkaa erottaa palvelijan, jolloin palvelija turvaa selustansa mielistelemällä isäntänsä asiakkaita niin kauan kuin pystyy – ja sitten isäntä kehuu hänen oveluuttaan. Tämäkö on vertaus taivasten valtakunnasta, häikäilemättömän talouskeinottelun ylistys?

Mutta kun olen hyväksynyt lähtökohdan että talous ja usko toimivat samalla periaatteella, alan pikku hiljaa päästä vertauksesta jyvälle. Rahan ja Jumala-suhteen välillä on jännittävä yhtymäköhta: molempien toimivuus perustuu kykyyn ennakoida tulevat uhkakuvat ja pidättäytyä näkyvästä, välittömästä hyvästä jonkin paremman mutta vielä näkymättömän hyvän saavuttamiseksi.

Jeesuksen neuvo on viisas: ”Hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.” Kun tiedämme, että aikamme on rajallinen, meidän on syytä käyttää se hyvin. Kerran kuolemme, emmekä saa mukaan euroakaan maailman rikkauksia. Sen sijaan saamme mukaamme sen rakkauden, jota olemme herättäneet toisissa ihmisissä. Se on kaikki, mitä maallisesta vaelluksestamme jää jäljelle, kun meistä aika jättää. Siksi siihen kannattaa investoida jokainen ansaitsemamme sentti.

Mutta jotta noita senttejä, tuota ”väärää rikkautta”, olisi mahdollisimman paljon, on syytä opetella ymmärtämään myös talouselämän lainalaisuuksia. Silloin työmme hyödyttää niin nykyistä kuin tulevaa maailmaa, ja saamme kiitosta niin Jumalalta kuin ihmisiltä.

Follow