Olen miettinyt arvokysymyksiä. Olen varmaan hyvä ihminen, hyvät ihmisethän näitä miettivät. Pahoilla ei käsittääkseni ole arvoja. Tämä on nyt arvoblogi! Ei siis mikä tahansa hömppä!

Kävin kirkon sivuilla katsomassa, mitkä ovat kirkon arvot. Opin, että kirkon jäsenenä toimintaani ohjaavat arvot, jotka on määritelty kohtaamisen kirkko -stategiassa. Usko, toivo ja rakkaus kuulemma. Onpa helpottavaa! Riittää kun joku komitea kirjoittaa minulle arvot, niin sitten ne ohjaavat toimintaani.

Puolueilla on arvoja. Olen kuullut, että esim. Kokoomus on ”arvopuolue”. Mielenkiintoista. Tämähän tarkoittaa, että on myös puolueita, jotka eivät ole arvopuolueita. En ole vielä löytänyt, missä ne ovat? Ainakin eri puolueilla on varmasti eri arvot. Vai onko? Tutkitaanpa. Vihreät ja Perussuomalaiset ovat käsittääkseni arkkivihollisia, joten vertaillaampa niiden arvoja.

Perussuomalaisten mukaan ”Suomalaisilla ei ole oikeutta ryhtyä määräilemään muita, eikä muilla ole oikeutta määräillä meitä.” Vihreiden mukaan ”ihmisillä tulee olla oikeus elää haluamallaan tavalla, kunhan ei rajoita toisen oikeutta samaan”. Ei tuo kovin erilaiselta kuulosta: elä ja anna toisten elää, tee mitä tykkäät ja anna muidenkin tehdä niin. Mutta entä jos tahdon määräillä muita, mitä puoluetta sitten äänestän?

Vihreät ei halua elää ”tulevien sukupolvien kustannuksella”. Perussuomalaiset tahtoo jättää maamme tuleville polville ”paremmassa kunnossa kuin se on tänä päivänä”. No mutta, jos tahdon unohtaa tulevat polvet ja elää täysillä nyt, mikä sitten olisi minun puolueeni?

Kysymys kuuluu: jos kaikilla on samat arvot, miksi niitä pitää luetella? Onko koko arvolöpinässä kyse vain keisarin uusista vaatteista?

Ei sentään. Yhteiset arvot on tärkeä pukea sanoiksi. Silloin on ainakin vähän todennäköisempää, että niiden mukaan myös eletään. Kenties.

Tai sitten tuudittaudumme valheellisesti siihen, että kun arvot on listattu, ne alkavat ikään kuin itsestään toteuttaa itseään. Nimitän tätä ”eurooppalaisen filosofian harhaksi”.

Eurooppalaisen filosofian harha

Kulttuurissamme arvostetaan kauniita sanoja, hienoja teorioita ja suuria suunnitelmia. Se, mitä käytännössä tehdään, jää vähemmälle huomiolle. Tämä näkyy kaikkialla. Kaiken maailman säätiöt ja seurakunnat luovat hienoja straregioita arvoineen. Nämä on sitten määrä ”jalkauttaa” käytäntöön. Ruohonjuuritason toimijat eivät kuitenkaan samastu paperinmakuisiin, kovapalkkaisten virkamiesten määrittelemiin arvoihin ja määräyksiin. Toisaalta kenttätasolta nousevat jalot aloitteet hautautuvat usein komiteoihin ja toimikuntiin. Hyvän asian edistämiseen käytetään satoja ja tuhansia henkilötyötunteja ennen kuin mitään on oikeasti tehty. Eikä ehkä lopulta tehdäkään. Mutta onpahan arvoja ja palkka juoksee.

Arvovalintoja

Äskettäin jossain kyseltiin, ovatko ihmiset valmiita tinkimään arvoistaan saadakseen parempaa palkkaa. Myönteinen vastaus kuulostaa alhaiselta ja moraalittomalta. Miksi? Eihän kysymyksessä ole määritelty, millaisista arvoista ihminen tinkisi. Oletetaan että minulla on arvo, että pidän tummaihoisia alempiarvoisina olentoina. Jos olen valmis tinkimään tästä arvosta ja kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti saadakseni parempaa palkkaa, onko se moraalitonta?

Mielestäni arvoja on turha vain luetella, ne pitäisi aina asettaa järjestykseen. Arvosta tulee oikea arvo vasta silloin, kun se kumoaa jonkin toisen arvon. Jos luovun roskaruoasta terveyteni tähden, määrittelen terveyden arvona välitöntä nautintoa korkeammaksi. Jos ajan ylinopeutta välttääkseni myöhästymisen, määrittelen täsmällisyyden korkeammalle kuin lainkuuliaisuuden. Tingimme arvoistamme joka päivä, toisten arvojen hyväksi. Se ei ole moraalista tai moraalitonta, vaan asia jota emme voi välttää. Arvoja on kaikkialla.

Voimme kuitenkin tulla tietoisemmaksi siitä, mitkä arvomme ovat, tutkimalla toimintaamme. Mitä valintoja teen ja millä perusteella? Valintani määrittävät arvoni ja ihmisyyteni; ei se, mitä kabineteissa paperille raapustetaan.

Muuttuvat vai ikuiset arvot?

Suomalaisten arvot ovat tutkimusten mukaan muuttuneet. Maailmanparantamista tärkeämpänä pidetään nykyään turvallisuutta. Muutos tuntuu merkittävältä; mutta tässäkin pitäisi avata mitä tarkoitetaan. Eikö turvallisuutta ole se, että koko maailmaa pyritään parantamaan? Tai eikö turvallisuuteen panostaminen paranna maailmaa? Kun sanat ovat liian abstrakteja ja monitulkintaisia, arvopuhe jää vaille sisältöä. Yhteisöjen arvopuheen sijasta pitäisikin mielestäni rohkaista ihmisiä enemmän yksilötason arvopohdintaan, teoista käsin.

Siihen löytyy esim. Raamatusta yllättävän monipuolista virikettä. Valmiiden tulkintamallien sijaan voisimme lähestyä niitä avoimin silmin, nykypäivän ongelmiin peilaten. Ehkä yllättyisimme, miten samat pohdinnat on käyty jo vuosituhansia sitten. Silti meidänkin on käytävä ne läpi.

Suurin Raamatusta löytyvä yllätys on kuitenkin aina se, etteivät arvomme lopulta määritä paikkaamme taivasten valtakunnassa. Paikan määrittää armo, joka on jotain ihan muuta. Mutta armon pohjalta myös arvomme voivat kokea todellisen muutoksen, joka ei lähde teorioista eikä ylhäältäpäin, vaan sydämestä.

Follow