”Älä heitä lasta pesuveden mukana”, sanotaan. Vastaava sanonta on myös englannin kielessä: ”Don’t throw away the baby with the bath water”. Raamatusta tämä hiukan hassu sanonta ei löydy, mutta sen sisältämä ajatus kylläkin: ”koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on” (1 Tess 5:21). Minulle tämä raamatunkohta on ollut jo pitkään yksi keskeinen hengellisen kasvun ja oppimisen ohjenuora.

Se on vienyt arvaamattomille poluille.

Olen löytänyt yllättävistä paikoista hyviä asioita, jotka ovat pitämisen arvoisia: maallisesta kulttuurista, vieraista uskonnoista ja aiemmin harhaisina pitämistäni kristillisyyden muodoista. Olen pyrkinyt kasvamaan ulos ennakkoluuloista ja opetellut suhtautumaan ihmisiin ihmisinä, ei niinkään jonkin ryhmän edustajina. Tunne siitä, että Kristus on kaikkialla läsnä, on kasvanut ja vahvistunut, ja tämä on tuottanut minulle suurta iloa. Minun ei tarvitse tuomita mitään ihmisryhmää omaa identiteettiäni vahvistaakseni, saan olla kaikkien kanssa samalla puolella.

Toisaalta moni alunperin hyvän tuntuinen asia ei ole kestänyt koetusta. Monet tutut ja rakkaatkin kristillisyyden muodot ovat osoittautuneet kapeakatseisiksi tai tekopyhiksi. Kun luen evankeliumien kuvauksia fariseuksista, joita Jeesus niin kovasti arvosteli, näen noissa uskonnollisissa johtajissa jokaisella lukukerralla aiempaa suuremman osan kristikuntaa – ja mikä pahinta, aiempaa suuremman osan omaa kristillistä identiteettiäni. Tämä on melkoisen ahdistavaa: miten identiteetilleni käy, jos jatkan tällä tiellä? Olenko tullut liian kriittiseksi, tyhjentyykö uskoni lopulta kaikesta määriteltävästä sisällöstä?

Viimemainittu kysymys on tuonut minut lapsen ja pesuveden äärelle. Mikä uskossani on lopulta lasta, mikä pesuvettä?

Tätä laajaa kysymystä voisi lähestyä monesta kulmasta, tässä keskityn vain yhteen niistä.

Jeesus ja mindfulness

Viime aikoina olen peilannut hengellistä identiteettiäni erityisesti suhteessa mindfulness-tyyppisiin henkisyyden muotoihin, jotka korostavat läsnäolon voimaa ja ykseyttä kaikkeuden kanssa. Aikanaan kuittasin kaiken tämäntyyppisen saatanallisena uuspakanuutena, jota pyrin karttamaan kuin ruttoa. Mutta jossain vaiheessa havahduin siihen, että samantyyppisiä elementtejä näyttäisi olevan myös oman kristillisyyteni keskiössä. Ympäriltä olen pessyt pois kaikenlaista kuonaa: moralisointia, kuolettavaa kirjainta, ylikirjaimellista raamatuntulkintaa. Jäljelle on jäänyt Jeesus Kristus sellaisena kuin kohtaan hänet henkilökohtaisessa rukouselämässäni: lapsi, jota ei pidä heittää pois pesuveden mukana.

Mutta juuri tämä rakas henkilökohtainen Vapahtajani on paljastunut ”uushenkisemmäksi” kuin olen kuvitellut. Huomaan, että hän on minulle enemmänkin sisäisesti koettu mystiikan Jeesus kuin opillinen määritelmä, jolla rajataan toisuskoiset ulkopuolelle. Koen, että hän on pikemminkin yhdistävä linkki eri tavoin ajattelevien välillä kuin pois rajaava elementti. Uskon, että hän on Jumala, joka ”ei ole kaukana yhdestäkään meistä, sillä hänessä me elämme, liikumme ja olemme” (Apt. 7:28). Tätä ”lasta” en heitä pois, eikä hän minua.

Minusta ei silti ole tullut kaiken hyväksyvä universalisti, jos joku sellaista epäilee. Pidän tärkeänä julistaa kaikille ylösnoussutta Jeesusta ainoana tienä Jumalan luo. Mutta onko tuo Jeesus-tie sama asia kuin meidän verbaalisesti artikuloitu oppimme hänestä, vai jotain enemmän? Jotenkin ajattelen, että vilpittömästi Jumalaa etsivä buddalainen voi olla lähempänä Jeesusta kuin tapakristitty, joka kyllä lausuu uskontunnustuksen sunnuntaisin, mutta jolle kristinusko on enemmänkin sosiaalinen identiteetti kuin tie taivaaseen. Rajat eivät kulje siellä missä joskus kuvittelin niiden kulkevan.

Eckhart Tolle ja Greg Boyd – kaksi tulokulmaa

Sanonta lapsesta ja pesuvedestä tuli korviini kahdessa peräkkäin katsomassani Youtube-videossa. Yhdessä puhuu uushenkinen opettaja Eckhart Tolle. Vastauksessaan uskonsa menettäneelle evankelikaalille Tolle kehottaa pitämään sen, mikä kristinuskossa on hyvää. Hän korostaa, että monet uskonnolliset kertomukset, jotka eivät ole historiallis-kirjaimellisesti ”totta”, voivat välittää totuutta syvällisemmässä mielessä. Tästä olen Tollen kanssa täysin samaa mieltä. Mutta mitkä kaikki Raamatun kertomuksista ovat tällaisia ei-kirjaimellisesti tulkittavia, on monimutkainen kysymys. Jeesuksen vertaukset ainakin, mutta mitkä muut? Oma vastaukseni on vuosien varrella jonkin verran muuttunut, ja saattaa yhä muuttua.

Toisessa videossa puhuu Greg Boyd, joka korostaa läsnäolon voimaa Eckart Tollen tapaan, mutta identifioituu kristityksi. Hän hän ottaa etäisyyttä Tollen opetukseen kaiken jumalallisuudesta, mutta toteaa, että häntä itseäänkin on syytetty new agen opettamisesta. – Paholainen tekee korvikkeita vain asioista, joista on olemassa aito ja alkuperäinen versio, hän huomauttaa. Läsnäolon voimaa voi korostaa myös terveellä, kristillisellä tavalla.

Videoiden yhteinen viesti on: älä heitä lasta pesuveden mukana, suhtauduitpa sitten kriittisesti kristillisyyteen, johon sinut on kasvatettu (Tolle) tai uushenkisyyteen, jota olet oppinut karttamaan (Boyd). Minä tarvitsen tätä viestiä, sen molempia osia. Tarvitsen hengelliset juureni, mutta tarvitsen myös uusia virikkeitä uskoni syventämiseen. Tarvitsen koko Kristuksen, elävän Vapahtajan, en vain jonkin opinsuunnan maalaamaa karikatyyriä hänestä. Tarvitsen kaiken sen hyvän mitä olen löytänyt ja koetellut, ja Paavalin kehotuksen mukaan tahdon pitää sen.

Follow