One more ace to play – enemmän kuin comeback

(Huom. linkit musiikkivideoihin aukeavat uuteen ikkunaan tai välilehteen)

Kun legendaarinen ABBA vastoin kaikkia vakuuttelujaan syyskuun toisena päivänä 2021 ilmoitti sittenkin tekevänsä paluun, koronan masentama maailma sai kunnon piristysruiskeen. Uutinen oli erityisen iloinen meille 1960- ja 1970-luvuilla syntyneille, joille ABBA on ollut voimakas sukupolvikokemus. Yhtyeen uutta musiikkia kuunnellessani herkistyin ja koin iloa, jonka vertaista mikään musiikki ei pitkään aikaan ole minussa herättänyt. Se tavallaan hämmensi, sillä en nuorena edes ollut mikään erityinen ABBA-fani. Lukiessani Youtubessa yhdessä yössä miljoonia katselukertoja keränneiden musiikkivideoiden kommentteja huomasin, etten ollut tunteitteni kanssa yksin: ”Olen kuunnellut näitä biisejä nyt kymmeniä kertoja putkeen ja itkenyt koko ajan!” tuntui olevan tyypillinen kommentti.

Miksi tämä on niin iso juttu? Mikä ABBAssa ylipäätään on erityistä? Nousevatko uudet kappaleet yhtyeen suurimpien hittien tasolle, vai jopa niiden yli? Tästä tekee mieleni jakaa joitakin päällimmäisiä ajatuksia.

Alkujaan ABBAn suosio perustui osin siihen, että se edusti hippiajan seksuaalista vapautumista ja sellaisena jatkumoa Beatles-hysterialle. Siinä missä neljä liverpoolilaista moppitukkaa irroittautui viktoriaanisesta puritanismista ja hurmasi nuoret tytöt laulamalla eroottisista tunteista, Agneta ja Anni-Frid osoittivat että nainen voi tehdä saman – jopa naimisissa oleva nainen, aviomiesten kompatessa taustalla. Seksipuheesta tuli yhtäkkiä tasa-arvoista ja salonkikelpoista. Se oli muutos, jonka vallankumouksellisuutta nuorempien on ehkä vaikea ymmärtää.

Nykypäivän näkökulmasta ABBAn sanoitukset ovat varsin kesyjä ja naiiveja. Niinpä seksinäkökulma ei selitä, miksi ABBAn menestysresepti toimii yhä 2020-luvulla. Tai ehkä sikäli selittää, että elämän koulima ihminen kaipaa aina takaisin naiiviin menneisyyteen, kadotettuun paratiisiin, jolloin asiat olivat yksinkertaisia ja mustavalkoisia.

Mutta ABBA kestää aikaa ennen kaikkea siksi, että musiikki itsessään on niin korkeatasoista. Sävellykset, sanoitukset, sovitukset ja tuotanto on jokaisen kappaleen kohdalla tehty äärimmäisellä pieteetillä ja ammattitaidolla. Vaikka tekniikka on kehittynyt huimasti ABBAn hajoamisen jälkeen, mikään uusi musiikki-ilmiö ei ole saanut ABBAn tuotantoa kuulostamaan säälittävän vanhanaikaiselta. Nykyaikaisella tietokoneella voidaan kyllä tehdä kansan korviin kolahtavaa teknoa ja hiphoppia entistä helpommin, halvemmin ja kohdennetummalle yleisölle, mutta todellista lahjakkuutta tämä ei korvaa.

Tietyssä mielessä ABBAn musiikki jopa paranee kuin viini vanhetessaan, sillä se edustaa sellaista myönteisyyttä, huolettomuutta ja tulevaisuususkoa, joka tuntuu jääneen taakse, mutta jota ihmiset syvätasolla yhä kaipaavat. Nykyään tehdään paljon raastavia erolauluja, jotka myyvät kuin häkä. Ne lohduttavat monia, mutta eivät välttämättä vastaa ihmisen tarpeeseen valaa uskoa tulevaisuuteen.

Tosirakkauteen uskominen koetaan helposti elämälle vieraaksi, vain harva uskaltaa enää tehdä siitä lauluja. Johanna Kurkelan esittämä ”Rakkauslaulu” oli yksi lupaava yritys siihen suuntaan, mutta monen korvissa se oli pikemminkin pöhköä pintahöttöä, josta aika on ajanut ohi. Lisäksi laulu menetti terävimmän kärkensä, kun sen tekijät Paula Vesala ja Lauri Ylönen päätyivät avioeroon.

Toisaalta, samoin kävi ABBAlle. Pariskunnista koostuva yhtye ei kestänyt, koska sen jäsenten avioliitot eivät kestäneet. Heidän musiikkinsa kuitenkin jäi sitkeästi elämään, koska siinä itsessään oli jotain ajattomasti puhuttelevaa.

Yksi ABBAn viimeisiä hittejä oli itse asiassa erolaulu: The Winner Takes It All poikkesi tässä mielessä radikaalisti yhtyeen muusta tuotannosta ja viitoitti tietä kohti meille tutumpaa, inhorealistista sanoituskulttuuria.

Tästä päästänkin siihen, miksi ABBAN comeback on niin iso juttu.

Yksi puoli on tietysti se, että uusi musiikki edustaa samaa korkeatasoista tyyliä, joka nykyäänitystekniikalla ja elämänmittaisella kokemuksella höystettynä kuulostaa vanhojakin hittejä paremmalta. Mutta myös sanoituksissa on onnistuneesti yhdistetty uutta ja vanhaa – ja näin päästy syvemmälle tasolle kuin koskaan aiemmin.

Syyskuun 2021 kaksi uutta raitaa muodostavat single-kokonaisuuden, jossa I Still Have Faith in You on vinyyliajan termein selvästi ”A-puoli”. Itse olen aina pitänyt B-puolista enemmän; esimerkiksi Beatlesin I Wanna Hold You Hand jää mielestäni kirkkaasti kakkoseksi B-puolen herkälle This Boy -kappaleelle. Viimemainittu sisältää myös hiukan samaa tematiikkaa kuin ABBAn tuore Don’t Shut Me Down. Molemmissa ilmaistaan toive siitä, että jo sammunut rakkaus voisi roihahtaa uuteen liekkiin. ABBAn uuden kappaleen kertosäe on myös selvästi saanut vaikutteita toisesta unohtuneesta helmestä, Paul McCartneyn laulusta The Other Me (1983).

Mutta siinä missä This Boy on mustasukkaisen kilpakosijan maanittelua ja The Other Me toiveajattelua oman sydämen muuttumisesta, Don’t Shut Me Down kertoo elämää nähneen, jo muuttuneen ihmisen paluusta takaisin nuoruudeen rakastettunsa luo uuden yhteiselämän toivossa.

Ei voi välttyä ajattelemasta, että kyseessä on jatko-osa kappaleelle The Winner Takes It All. Kaikki piti olla sanottu, kaikki valttikortit pelattu. Nyt sanotaan, että näin ei olekaan: vielä on ässä hihassa!

Olisi tietysti liian pitkälle viety ja ehkä naiivi johtopäätös, että Agnetha ja Björn suunnittelisivat vuosien jälkeen uudelleenavioitumista; onhan Björn ollut pitkään uusissa naimisissa. Mutta laulu heijastelee kauniisti yhtyeen jäsenten sovinnonteokoa kipeän menneisyyden kanssa.

Ennen kaikkea laulu kertoo siitä, että ihminen voi muuttua; ja että muutos voi avata ovia, jota näyttivät iäksi suljetuilta. ABBAn jäsenet olivat moneen kertaan vakuutelleet, että eivät enää koskaan palaa yhteen – mutta näin kuitenkin tapahtui. Tämä viestii, että ihminen pystyy muuttumaan ja muuttamaan mielensä. Kun näin tapahtuu, vanhat säännöt eivät päde. Vanhat haavat eivät määritä tulevaisuutta. Suljetuksi kuvitellut ovet ovat avattavissa, kun vain uskallamme muuttua ja kääntää uusia lehtiä elämässä.

Tämä on viesti, jota aikamme kipeästi kaipaa. Korona, ilmastoahdistus, Afganistanin tilanne ja moni muu maailmaa ravisuttava kriisi tuntuu ajavan ihmisiä epätoivoon ja masennukseen. Signaali siitä, että jokin menetetyksi luultu voi sittenkin palata, on kuin hukkuvalle heitetty pelastusrengas. Ehkä korona voitetaan! Ehkä ilmanstonmuutos saadaan kuriin! Ehkä Afganistaniin joskus tulee rauhan ja hyvinvoinnin aika! Palasihan ABBAkin takaisin!

Ja ehkä minä, pieni ihminen, löydän myös ulospääsyn niistä omista umpikujistani, joihin välillä luulen pysyvästi jumiutuneeni.

Se on mahdollista. On tulevaisuus ja toivo. Kiitos, ABBA, että muistutitte meitä siitä!